perjantai 10. heinäkuuta 2015

#48: Blogi tauolle

Moikka!

Ootte varmaan ihmetelleet miksi blogihiljaisuus ja mitä meille Kiiran kanssa kuuluu. On ollut tosi vaikea kesän alku, ollaan taisteltu erinäisten ongelmien kanssa, kieliongelma tuli ilmeisesti jäädäkseen ja vatsa on ollut vuoroin parempi ja vuoroin heikompi. Motivaatio on ollut tosi koetuksella, mikä on näkynyt vähäisenä kiinnostuksena päivittää blogiakaan.

Juhannuksena Kiira alkoi äkillisesti ontua suht voimakkaasti. Kaverini ratsasti sen lauantaina, jolloin se oli ok, mutta sunnuntaina ontui jo talutettaessa. Rasituksessa ontuma paheni, joten K on saanut olla siitä lähtien lähinnä oloneuvoksena. Eilen käytiin klinikalla, koska lepokaan ei auttanut ontumaan ja eläinlääkäri ei osannut kotitallilla sanoa mistä ontuma johtui. Jalka kun ei ollut turvonnut, lämmin tai päälle päin mitenkään normaalista poikkeava ja sen sai K:n reagoimatta taivuttaa ihan ääriasentoihin.

Eilen käytiin klinikalla ja jouduimme paikantamaan kipeän alueen puuduttamalla asteittain. Jalan tilanne kun ei ollut olennaisesti muuttunut mitenkään. Kiiralta löytyi röntgenkuvista sädeluun harventuma. käytännössä siis reikä sädeluussa. Luu oli lähtenyt kasvamaan väärään suuntaan ja painaa nyt koukistajajännettä. "Ikävä löytö", sanoi eläinlääkäri. Harventuma on ollut siellä jo pitkään, mahdollisesti kasvuhäiriö tai vanhan trauman tulos.

Käytännössä Kiirasta ei ole enää aktiivikäyttöön.

Olen kiitollinen, että kaikille näille ongelmille löytyi joku selitys, joka vakavuudessaan ja luonteellaan yllätti kyllä kaikki. Onhan Kiiran jalat aiemminkin kuvattu, mutta ei sellaisesta kulmasta missä harventuma olisi näkynyt.

Mä mietin ratkaisujani kaikessa rauhassa ja blogi jää määrittelemättömän pituiselle tauolle osaksi motivaation ja osaksi hevosen puutteen takia. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, kiva että ootte pysyneet mukana matkassa.


"Show me how to love deeper than the surface, my friend
And you can show me what it means to have purpose
And I'll tell you again

Never give up, never look back
I won't give up I'll keep on trying
Dry your tears up, all your crying
Cannot fix me up my darling
Fix me up my darling"

lauantai 9. toukokuuta 2015

#47: Kuulumisia ja muutama kuva viime Lissun valkusta

Onpa päivät taas vierineet ohi ja toukokuu on päässyt oikein kunnolla käyntiin! Itse oon ollut ihan superkiireinen näinä päivinä ja siksi blogin päivittelykin on jäänyt vähän taka-alalle. Aloitin tässä työt uudessa paikassa, lisäksi mulla on ollut nyt paljon muuta menoa heppojen ulkopuolelta. Mutta joka päivä on jälleen tallilla käyty! :) Viime postaus päättyi vähän ikävään fiilikseen ja Kiiran kieliongelma vaikutti myös mun motivaatioon tosi paljon. Peruin meidän lähdön kotikisoissa ja tyydyin tekemään tallia. Sit vaihtelin Kiiran kuolainta, kokeilin ensin melko suoraa kielentilallista kuolainta, mutta alkuhämmennyksen jälkeen Kiira lykkäsi kieltään edelleen ulos. Sit vaihdoin kolmipalaan, mutta tulos oli ihan sama. Me oltiin maastossa puskailemassa koko viikonloppu, kun ei huvittanut selitellä kaikille meidän ongelmaa. Lisäksi ajattelin, että Kiiralle tekee hyvää päästä välillä helpommalla ja se nautti ihan silmissä maastolenkeistä, vaikka sielläkin roikotti kieltään ulkona, oli ohja tuntumalla tai ei.

Oli ihan pakko laittaa tämä, koska tää kuvasti fiilistä niin hyvin. Oikea lohikäärme! :D

Vasta tällä viikolla tunnelissa on alkanut taas näkyä hieman valoa. Kolmipala on edelleen käytössä ja pikkuhiljaa Kiiran kieli alkaa taas viihtyä suussa paremmin ja se on ollut tosi kiva ratsastaa. Olen keskittynyt käden paikallaan pitämiseen ja siihen, että K vastaa pohkeeseen niin hyvin, ettei mun tarvii yhtään koventaa otetta sen suuhun. Kiira on vaan haastava yhdistelmä siinä mielessä, että se on samaan aikaan tosi vahva suustaan eikä kuuntele pidätteitä ja toisaalta hirveän herkkä. Nyt se ainainen ohjaan nojaaminen on jäänyt jopa vähemmälle, kun K selvästi pyrkii olemaan nojaamatta ohjaan ja mä pyrin ratsastamaan niin, etten missään vaiheessa jää kannattelemaan sitä.

Kyllä se ryhdikäskin osaa olla... ajoittain ja 2 sekuntia kerrallaan.
Nyt teen sen kanssa juttuja, mitkä sujuu ja on siitä kivaa, unohtamatta kuitenkaan läpiratsastusta. Viikon sisään ollaan maastoiltu kolmesti (joista kaksi kertaa takaosaa vahvistavaa kiipeilyä), hypätty kerran ja tehty pari lyhyttä koulutreeniä/läpiratsastusta. Lisäksi mukana on juoksutusta ja puomeja sopivassa suhteessa. Tällä suunnitelmalla ja TODELLA herkällä kädellä toivotaan, että se kielen roikotus jäisi kokonaan pois. Isommat valmennukset on tällä erää tauolla.

torstai 30. huhtikuuta 2015

#46: Onko sinulla #järkipäässä?

Kuun viimeisenä päivänä on vielä hyvä julkaista Ystäväni hevonen - blogin aloittamasta #järkipäässä kampanjasta postaus. Kampanjahan muistuttaa kypärän käytön tärkeydestä aina, kun ollaan ratsailla ja miksei muutenkin hevosten kanssa toimiessa. Kun pitää mielessä, että silloin työskennellään jopa yli 600 kg painavan pakoeläimen kanssa, jonka potku riittää halkomaan kallon, niin kypärän tarpeellisuus myös maasta työskentelyssä on ihan selkeä. Tunnustan auliisti, että itselläni on tässä parantamisen varaa. Kypärä on päässäni aina ratsastaessani askeltakaan. Joskus kuvaustilanteessa, jossa seistään paikallaan (juhlakuvat, teemakuvat yms.) saatan kavuta kyytiin ilman, vaikka sekään ei ole missään mielessä järkevää. Mutta ratsastaessa se on mulla aina päässä, ei väliä onko naapurin pomminvarma puskapolle vai tuoreempi tapaus. Tai vaikka mun oma Kiira.

Tätä juttua en oo oikeastaan ikinä kyseenalaistanut mitenkään, vaan mulle kypärän käyttö ratsastaessa on aina ollut itsestäänselvyys. Muistan kun joskus yläasteen alussa, kun mulla kävi myös mielessä tää "en käytä pyöräilykypärää"-vaihe, jonka isäni lopetti tyynesti tulostamalla kerran kuvia pyöräilijöistä, jotka olivat joutuneet onnettomuuksiin ilman kypärää. Siitä lähtien mulle ei ole koskaan tullut minkäänlaista kiusausta jättää kypärää kotiin edes pyöräillessäni. Kun se pään sisältö on kuitenkin niin paljon arvokkaampi asia kuin imago, suosio tai hyvännäköinen hiustyyli. Jos sun aivot makaa asfaltilla erillään muusta kehosta, niin eihän noilla asioilla ole mitään merkitystä silloin, eikä välttämättä enää koskaan myöhemminkään.

Olen ratsastusvuosieni aikana tavannut ratsastajia, jotka eivät kypärää käytä. Erityisesti mieleeni jäi henkilö, joka vaikutti suurella ja menestyvällä ratsastuskoululla, kisatuloksia oli korkealta ja koulutuomarinkin pätevyys, mutta kypärä ei päässä käynyt kuin äärimmäisestä pakosta. Syy sen käyttämättömyyteen oli hiustyylin pilalle meno (ja toisaalta varmasti myös kapinahenki yleistä asennetta kohtaan). Koskaan hevosten kanssa ei tule niin hyväksi, että voisi suosiolla jättää kypärän pois. Hevosen reaktio ei riipu vain sinusta ja hevosesta, vaan hevonen on alati ympäristöönsä reagoiva eläin, jolle meidän inhimilliset voimamme eivät voi mitään. Näkihän sen Las Vegasin maailmancupissakin, kun Isabell Werthinkin hevonen säikähti ja reagoi tavalla, jota Werth ei voinut estää. Jos luulet olevasi riittävän hyvä ratsastamaan ilman kypärää, huijaat itseäsi. Vielä pahempi, hyvänä ratsastajana ja täten nuorempien esikuvana kannustat (halusit sitä tai et) nuorempia ratsastajia jättämään kypärän kaappiin ja mielestäni osaavampien ratsastajien tulisi ottaa huomioon roolinsa esikuvana, varsinkin jos he vaikuttavat ratsastuskoululla. Se on kieltämättä oma asiasi mitä teet omistamallasi tallilla keskellä ei mitään, jossa nuoremmat eivät saa sinusta vaikutteita. Mainitsemani henkilön toimista nousi jupakka, jossa osapuolia olivat mm. nuorten ratsastajien vanhemmat, jotka olivat hyvin järkyttyneitä henkilön toiminnasta.

Siksi minulta saa reilun hatunnoston Charlotte Dujardin, joka ylivoimaisen hienosta ratsastustaidostaan huolimatta käyttää kypärää areenoilla. Muistakaahan tekin, että se kaikkein arvokkain ruumiinosanne sijaitsee siellä päässä. Siellä on teidän mielenne, ajatuksenne, muistonne, minuutenne - siis lyhyesti kaikki, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Tehkää itsellenne palvelus rakkaudella ja käyttäkää sitä kypärää. Myös sillä lyhyellä lenkillä tutulla hevosella. :)



Oikein ihanaa vappua teille kaikille! :) pidetäänhän #järkipäässä


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

#45: Hyvän treeniviikon ei-niin-hyvä päätös

Tämä viikko ollaan taas treenattu Kiiran kanssa nousujohteisesti. Ohjelmassa on ollut maastoilua, puomitreeni, koulutreeni, jossa harjoiteltiin rataa ensi sunnuntain koulukisoihin sekä Lissun kouluvalmennus. Kiira on ollut aika kiva ratsastaa, reagoinut aika hyvin pohkeeseen ja tehnyt suht kivoja siirtymisiä ja pysähdyksiä. Vihdoin tuntui siltä, että oon löytänyt sille sopivan tavan treenata ja oppinut tuntemaan miten sen kroppa reagoi mihinkin treeniin. Tarkoitus oli tosiaan ilmoittautua ensi sunnuntain 1-tason koulukilpailuihin ja ratsastaa sekä C-merkin kouluohjelma 1997 ja K.N. special ja radan harjoittelussa ajattelin, että saattaisin tosiaan kehdatakin viedä Kiiran aitojen sisälle.
 
Kuva keskiviikon vapaapäivän maastokävelyltä, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
 
Mutta perjantaina se sitten tapahtui. Mentiin jälleen Lissun kouluvalmennukseen ja alkuverkan jälkeen, kun Lissu pyysi taas kokoamaan Kiiraa enemmän ja lyhentämään ohjaa, niin Kiirapa lykkäsi kielensä ulos. Mulle tuli heti paniikki mun käden kovuudesta ja pidin tietoisesti kättä tosi pehmeällä. Mutta Kiira kiskoi itse oikeaa ohjaa vasten ja sitten työnsi kielensä uudelleen ulos. Alkutunti meni siis hevosella jonka kieli oli poskessa todella todella epäesteettisesti. Loppua kohti, kun Kiira vertyi ja alkoi liikkua paremmin, kieli pysyi jälleen suussa, mutta mun paha mieli ei kaikonnut mihinkään. Olen aina ollut tosi tarkka mun kädestä ja säännöllisin väliajoin varmistan valmentajilta, ettei mun käsi vaan ole liian kova. Yleensä saankin kommenttia, että saisin jopa vaikuttaa kädellä enemmän. Mutta nyt kun olen joutunut enemmän kokoamaan ohjalla makaavaa Kiiraa, niin pienetkin epätasaisuudet tietysti tuntuvat suuremmilta Kiiran suussa, kuin jos se itse kantaisi itseään paremmin. Siihen sillä ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi voimaa.
 
Lauantaina juoksutin Kiiran sivuohjilla ja se oli ihan normaali, joskin vähän ylienerginen ja huono keskittymään. Juoksutus venahti hieman tarkoitettua pidemmäksi, kun toinen vain päätti riekkua narun päässä. Lopulta aikansa riehuttuaan, kuuntelumoodi aktivoitui ja hepasta tuli taas ihan asiallinen.
 
Tänään sunnuntaina mun oli tarkoitus harjoitella Kiiran kanssa K.N. specialia, mutta heti kun otin ohjat (pehmeälle) tuntumalle ja aloin ratsastaa Kiiraa peräänantoon, kieli oli taas ulkona kuin Miley Cyruksella. Heitin oikean ohjan pois kädestä, mutta kieli pysyi ulkona. Kun Kiira vertyi, kieli oli ulkona enää vain laukassa, mutta joka tapauksessa. Ratsastin hetken käyntiä ja ravia jolloin kieli oli taas suussa ja sitten pyysin ystävääni kyytiin, jotta näkisin missä määrin kielenroikotus johtui minusta. Mutta samalla tavalla kieli oli ulkona myös hänen ratsastaessaan. Epäiltiin, että Kiiralta on nyt vaadittu hetkellisesti liikaa ja Lissun valkuissa vaadittu kokoaminen on ollut sille tässä vaiheessa vielä liian suuri harppaus. Tätä kieliongelmaa kun ei meillä ole ollut missään vaiheessa ennen tätä, eikä yksikään hevonen ole mun kanssa vielä kieltään roikottanut. Ystävä totesi, että muuten Kiira oli oikein miellyttävä ratsastaa ja tullut huikeasti eteenpäin viime kesästä, jolloin hän on viimeksi sen selässä käynyt.
 
Joka tapauksessa tähän kielijuttuun puutun kyllä heti. Kouluradoilla ihan tosi iso pisteiden vähentäjä ja erittäin epäesteettisen näköistä. Ja mikä tärkeintä, aina se on oire jostain. Eli ensi hätään vaihdan Kiiran kuolainta, sillä on nyt menty pelkästään paksulla nivelellä, mutta nyt kokeilen kolmipalaa, jos sellaisen saan jostain sovitukseen. Ensi sunnuntain kisoissa mennään kokemuksen vuoksi vain C-merkin kouluohjelma ja jätetään K.N. special pois. Käydään vielä tällä viikolla Lissun valmennuksessa ja kerron tästä uudesta tavasta hänelle, jotta saan vinkkejä siitä, mitä mun tulisi tehdä asialle. Siitä eteenpäin Kiira saa taas astetta helpomman kauden, jolloin lisään maastoilua, kiipeilyä ja kavaletteja ja vähemmän intensiivistä koulutreeniä. Toivon todella, että tämä kielen roikottaminen jää pois.
 
Kermana kakun päällä oli vielä se, että tänään neiti oli onnistunut telomaan itsensä tarhassa ja oikean takajalan sisäsyrjällä oli komeat haavat. Tiedä sitten, onko neiti piehtaroidessaan iskenyt kantahokkinsa reiteensä vai onko tarhakaveriruuna koittanut häntä astua. Joka tapauksessa puhdistin haavat huolella. Onneksi eivät ole kovin syvät eikä Kiiran liikkumisessa näkynyt muutosta. Toivon todella, että ensi viikolla tuuli jälleen kääntyy.
 
Oikean takajalan sisäpuolen haavat.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

#44: Ratsastuksen World Cup Las Vegasissa

Kuinka moni tuli seuranneeksi ratsastuksen maailmancupia Yle Areenasta? On se aina luksusta, kun ratsastusurheilua televisioidaan, sillä jostain syystä se jää edelleen monien muiden urheilulajien jalkoihin, vaikkakin meitä ratsastajia on tilastojen mukaan jo melkein yhtä paljon kuin esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Mielestäni on todella kehittävää myös harrastelijoille seurata taitavia ratsastajia ja kaunista ratsastusta ja sitä tulisi myös ratsastuskouluissa ja valmennuksissa painottaa.
 
Itse seurasin erityisesti kouluratsastusta ja torstain GP-luokan kokonaan. Vaikka maailman ihan kovin kärki loisti poissaolollaan, Charlotte Dujardinia, Isabell Werthiä ja muutamaa muuta lukuunottamatta, oli luokka silti viihdyttävää katsottavaa. Erityisesti Dujardinin ja Valegron suoritus jäi mieleen ja vaikutuin siitä, miten omassa sarjassaan he painivat. Lisäksi Charlotte saa minulta ihan rehdin hatunnoston kypärän käytöstä ja fiksusta asenteesta. Siinä on monelle ratsastajalle hieno esikuva! :)
 
kuva: www.horseandcountry.tv
 
Isabell Werthin kohtalo oli pienehkö pettymys ja varsinkin vapaaohjelmassa nähty tottelemattomuus harmitti tosi paljon. Kyseinen hevonen ei muutenkaan vaikuttanut Isabell Werthin ykköshevoselta ja ratsastaja joutui avustamaan sitä aika paljon ja ratsastamaan aika vahvasti. Vapaaohjelman taso oli jonkin verran GP:tä kovempi ja useampi ratsastaja saavutti yli 70%:n tuloksen. Charlotte Dujardin ja Valegro painivat jälleen omassa sarjassaan ja voittivat luokan (ja koko kilpailun) yli 94% tuloksella. Aivan mieletöntä ratsastusta!
 
Estepuolelta perjantain hyppelyt jäivät minulta väliin, kun piti mennä ajoissa nukkumaan lauantain aamutallivuoron takia. Viime yönä kuitenkin seurasin finaalin ja kyllä se vaan vähän hulluutta vaatii, että noita 160cm:n esteitä hyppelee. Rata oli selvästi tosi haastava, paljon jyrkkiä käännöksiä ja lyhyitä teitä. Nollaratoja nähtiinkin ensimmäisellä kierroksella vain 4 kappaletta ja huonommillaan puomeja kerättiin mukaan oikein urakalla. Steve Guerdatin ei-niin-esteettisen voiton lisäksi olin vaikuttunut Jos Verlooyn ratsastuksesta ja harmitti ihan mielettömästi hänen puolestaan, kun viimeisen okserin takapuomi tuli alas. Se pettymyksen määrä oli ihan suunnaton, mutta Josilla on silti toivottavasti edessään vielä monta maailmancup kilpailua, sillä hänhän on vasta 19-vuotias.
 
kuva: www.noellefloyd.com
 
Mua myös häiritsi McLain Wardin hevonen Rothchild, sillä hevonen luimi lähes koko radan ajan. Se ei todellakaan suorittanut mielellään ja mielestäni Ward teki viisaasti, kun keskeytti toisella kierroksella. Muutenkin kiinnitän aina huomiota hevosten ilmeisiin ja eleisiin sekä ratsastajan apujen kovuuteen ja muutaman ratsastajan kohdalla näissä olisi parantamisen varaa.
 
Joka tapauksessa huippuratsastusta on aina ilo seurata ja oon iloinen siitä, että YLE näyttää nykyään myös ratsastusurheilua, vaikka se olisikin vain Areenassa. Paljon mieluummin meikäläinen katsoi tänään hyppyjä, kuin vaalien tuloksia... Näistä suorituksista sai kyllä taas boostia omaan treeniin!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

#43: Kavioliiton vuosipäivä

 
Vuosi sitten tänä päivänä maailman onnellisin tyttö katseli laitumella rouskuttavaa kauraturpaansa miettien, että kyseinen ihanuus oli nyt se ensimmäinen ihkaoma hevonen. Olisin voinut jäädä tuijottamaan näkyä vaikka koko päiväksi, mutta luulen, että mukana ollut isä (haha tiedän että luet) olisi kyllästynyt ennemmin tai myöhemmin. Mutta minä olin ensimmäisiä hetkiäni hevosenomistaja eikä todellisuus ollut vielä iskenyt tajuntaan.
 
Toki tunnetta vähän laimensi se, etten vielä saanut Kiiraa kotitallille, koska mulla oli vielä opintoja suoritettavana muualla. Käytännössähän Kiira siirtyi mulle vasta toukokuussa (tarkemmin 20.päivä). Joka tapauksessa muistan sen ilon ja onnellisuuden ostopäivästä, mutta myös sen vastuun tunteen. Olin ihan varma, että se vähintään katkoo jalkansa samana päivänä ja siksi meillä oli kauhea kiire ehtiä vakuuttaa se, koska oli kiirastorstai enkä halunnut riskeerata että se olisi pääsiäisen yli vakuuttamatta. Niin kuin se vakuutus jotain estäisi. :D
 
Vuoteen on mahtunut tosi paljon. Mielettömästi iloa ja onnea. Nykyään en enää edes tiedä mitä tekisin kaikella vapaa-ajallani ilman Kiiraa. Todennäköisesti mulla olisi kovin tylsää ja täyttäisin päiväni kaikella turhalla yleishyödyttömällä tai vaihtoehtoisesti asuisin kuntosalilla. Rahaa mulla olisi rutkasti enemmän. Siis älyttömästi enemmän. Puhutaan tonneista. Saattaisin itseasiassa edelleen asua Englannissa.
 
Kiira on opettanut mulle ihan huikeasti hevosista. Pikkuhiljaa ollaan tuotu toisiamme eteenpäin, ollaan koettu onnistumisia yhdessä, olen oppinut paremmaksi ratsastajaksi ja hevosenkäsittelijäksi. Olen saanut seurata, miten hevonen kotiutuu ja sen henkinen hyvinvointi lisääntyy. Olen kokenut kaikki neljä vuodenaikaa hevosenomistajana ja oppinut paljon ruokinnasta, kengityksestä, loimittamisesta, hevosen anatomiasta, hevosen kunnon kohottamisesta jne. Olen oppinut ystävyydestä, kumppanuudesta ja vuorovaikutuksesta. Olen saanut kokea sen, kun hevonen valitsee seurata sinua lauman johtajana. Yhteenkuuluvuuden ja toistemme täydentämisen tunteen ovat olleet mielettömiä.
 
Toisaalta olen kokenut vastuun painon. Olen tiedostanut vastuuni Kiiran hyvinvoinnista ja sen, miten ratkaisuillani voi olla ja usein on kauaskantoisia seurauksia. Olen kokenut pelkoa, kun hevonen on ollut kipeä ja olen ollut kykenemätön auttamaan. Olen ollut huolissani takapolvivaivojen, etupolviturvotuksen ynnä muun kanssa. Olen itkeskellyt, kun rahat loppuu ja panikoinut, että tähänkö se päättyy. Monesti olen turhautunut, kun ei vaan pentele suju! Olen lentänyt kanveesiin niin monta kertaa, että tilastossa on kunnon piikki ja saanut olkapääni ehkä kroonisesti kipeäksi. Olen nieleskellyt kyyneleitä, kun 50cm:n aaltolankku oli Kiiralle ja mulle ihan ylivoimainen este. Monta kertaa olen miettinyt (viimeksi tänään), että olisiko sittenkin pitänyt hankkia se opetusmestari nuoren ja raa'an sijaan, mutta toisaalta tämä palkitsee eri tavalla. Jos me tullaan eteenpäin, niin mä olen itse sen (valmentajien kanssa) tehnyt.
 
Me ollaan Kiiran kanssa reissattu satoja kilometrejä, yritetty löytää omaa paikkaamme vieraassa kaupungissa, jossa ei tunnettu ketään muuta kuin toisemme. Ollaan kasvettu vuoden aikana jo tosi tiiviisti yhteen ja tunnetaan hyvin toistemme reaktiot eri asioihin. Mä elän Kiiran stressiä, jos se stressaa ja mun mielialat kuvastuu siitä. Olen pitänyt siitä kiinni, vaikka mua on suoraan kehoitettu myymään se ja olen jaksanut uskoa meihin huolimatta siitä negatiivisuudesta joka (etenkin hevos-)maailmassa myllää. Oon kohdannut arvostelua, joka pääasiassa kantautuu korviin mutkan kautta ja silti ollaan painettu eteenpäin.
 
Silti olen kiitollinen joka hetkestä. Niistä, kun olen kokenut onnistumista ja iloa, mutta myös niistä kun tsekkaillut tiluksia maasta käsin. Oon kiitollinen tuosta kaviokkaasta, joka tuo mun elämään niin paljon sisältöä joka ikinen päivä. Jaksaa mua kun en osaa ratsastaa ja annan ristiriitaisia apuja. Sietää mua kun en päästä maastossa kaahottamaan ihan pää viidentenä jalkana. :D Vastineeksi mä annan anteeksi ne pukkikiukuttelut ja rodeot mitkä saan osakseni jos koulutreeneissä kiristän nutturaa ja vaadin enemmän, eikä se miellytä Kiiraa. Tää on monessakin mielessä kunnon kavioliitto - sitä eletään niiden toisen hyvien ja huonojen puolien kanssa ja hyväksytään se toinen sellaisena kuin se on.
 
Joten haluan kiittää tuota kirahvia, karvakorvaa, rakasta tammanturjaketta. Kiitos tästä vuodesta, and here's to many more! <3
 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

#42: Hevoset 2015 messut

Monen muun heppahullun tavoin myös mut löysi tänä viikonloppuna Tampereelta Hevoset 2015-messuilta. Kyseessä oli mun ensimmäinen kerta näillä messuilla, kun viime vuosina oon aina ollut Englannissa niiden aikaan. Tällä kertaa onneksi pääsin ja kokemus oli tosi mielenkiintoinen, vaikka olinkin paikalla vain sunnuntaina.
 
 
 
Toki tiesin että messut tulisivat olemaan isot ja kävijöitä paljon, mutta se hevosihmisten hervoton määrä pääsi kuitenkin lyömään ällikällä. On meitä vaan huikea joukko! :) Jopa siinä määrin oli porukkaa, että yhteenkään tuttuun en törmännyt (paitsi tuntemiini hevostarvikeliikkeen myyjiin), vaikka tosi moni ihan kaveripiiristäkin ilmoitti lähtevänsä messuille.
 
Täytyy sanoa, että tarjonta oli tosi kattava ja hevosihmisiä hemmoiteltiin oikein kunnolla. Itsekään en välttynyt ostoksilta, jotka tosin kaikki tulivat ihan tarpeeseen. Mukaan tarttui kaksi Lami-cellin kouluhuopaa, toinen tummansininen ja toinen ruskea. Alunperin suunnittelin ostavani vain toisen, mutta kun mulla oli niin suunnattomia vaikeuksia päättää väriä ja sain niistä vielä kelpo alennuksen, niin ne tarttuivat sitten mukaan molemmat... Valkoinen huopa jäi kyllä vielä ostamatta, mutta kaipa sekin tulee hankittua jossain kohtaa.
 
 
 
 
Lisäksi sain viimein hankittua Kiiralle rintaremmimartingaalin, josta olikin pari postausta takaperin puhetta. Ja päädyin siis nimenomaan rintaremmimartingaaliin normimartingaalin sijasta, koska se on tukevampi vaihtoehto ja samassa paketissa rintaremmi. Kirsikkana kakun päällä oli vielä karvankiillotusaine, joka lähti melkeinpä "kaupan päälle".
 
 

 
Pakko myöntää, että kyllä nuo messut sai mullekin kunnon ostobuumin päälle ja mukaan olisi tarttunut niin paljon kaikkea muutakin, jos budjetti olisi rajaton. 29 euron hintaisia kankisuitsia tutkiskelin kauan ja oli tosi lähellä etteivät nekin lähteneet matkaan mukaan, mutta vielä en niitä hankkinut. Mähän siis en ole ikinä edes ratsastanut vielä kangilla, mutta opettelu on edessä jossain vaiheessa ja ohjatusti. Nämä suitset olisivat tulleet ns. varastoon odottamaan oikeaa aikaa.
 
 
Seurasin myös kahta esteratsastuskilpailua, ensimmäinen oli Agrimarketin Speed Trophy korkeudella 130 cm ja jälkimmäinen oli niin ikään Agrimarketin Avant Gold Cup, jossa esteet olivat 140 cm. Tosi mielenkiintoista oli nähdä suomalaisen esteratsastuksen huippunimiä ihan livenä silmien edessä. Tykkäsin myös katsella miten ratsastajat ratkaisivat niitä tilanteita, joissa hevonen jännittyi tai pelkäsi messuyleisön edessä, eihän se ollut hevosillekaan ihan tyypillisin kilpailutilanne. Nollaratoja tuli suhteellisen vähän ja rata vaikuttikin jokseenkin haastavalta ratsastaa. Paljon annettiin myös mahdollisuuksia säästää aikaa, mutta tämä myös kostautui jyrkkinä käännöksinä ja lyhkäisinä teinä. Tosi mielenkiintoista nähdä, miten ratsastajat kykenivät tarvittaessa muuttamaan rytmiä ja pääsivät jopa takaisin siihen hyvin silloin kun se menetettiin. Pakko myöntää, että mua ei kyllä noista esteistä saisi millään yli, täytyy vähän olla hullu jos tuohon lähtee! :D toisaalta kyllä rutiinin kanssa niitä uskaltaakin sitten nostaa.
 
 
 
Hyppykuvat valitettavasti kaikki epäonnistuivat, kun en kiireessä löytänyt kamerasta sopivia asetuksia.
 
Kiitos Tampereen hevosmessut 2015 ja ensi vuotta odotellessa! :)